Glögikausi kuumimmillaan

15. joulukuuta 2010

Glögikausi kuumimmillaan

Tilastojen perusteella voidaan sanoa, että me suomalaiset rakastamme glögiä. Nautimme sitä vuosittain jopa 5,6 miljoonaa litraa. Länsinaapurimme nauttivat glögiä suurin piirtein saman määrän, joka on asukasmäärään suhteutettuna Suomea vähemmän. Myös Baltian maissa kulutus on pientä Suomeen verrattuna. Saa nähdä, siivittävätkö tämän talven pakkaset ja lumisateet suomalaiset uuteen glöginjuontiennätykseen.

Alkossa erityisesti väkevien glögien myynti on viime vuosina ollut kasvussa. Kulutuksen kasvuun on vaikuttanut muun muassa laajentunut tarjonta ja makuvaihtoehdot. Ensimmäinen uudentyyppinen maustettu glögi, V.S.O.P. Juhlaglögi, tuli myyntiin 2000-luvun alussa. Se on kanelilla ja brandylla maustettu jouluinen juoma. Tuike-glögit saavat puolestaan täyteläiset makunsa mustaherukoista ja mustikoista.

Valmiit alkoholipitoiset glögit ovat hyviä lahjoja tai tuliaisia joulun odotteluun ja sen viettoon. Valmiiksi maustettu glögi on helppo ja nopea tarjota sellaisenaan. Aina glögin ei tarvitse olla kuumaa. Esimerkiksi V.S.O.P. Juhlaglögi on erinomaista myös kylmänä. Alkoholipitoista glögiä voi tarjoilla vaikka kahvin avecina perinteisen konjakin sijaan.

V.S.O.P. Juhlaglögi
Alkoholia: 21 %
Hinta: 9,98 €
Alkon tuotenumero: 321817

Tuike Mustaherukka Glögi
Alkoholia: 15 %
Hinta: 7,78 €
Alkon tuotenumero: 393607

Tuike Mustikka Glögi
Alkoholia: 15 %
Hinta: 7,78 €
Alkon tuotenumero: 343727