Ihana kesäkahvila Piritta
29. kesäkuuta 2010
Helsingin Tokoinlahden rantaan avattiin 15.4.2010 uudistunut ja raikas Cafe Piritta. Piritta on enemmän kuin tavallinen kahvila. Perinteisten leipien ja konditoriaherkkujen lisäksi Piritassa on tarjolla myös myös keittobaari ja ala carte -lista. Keittiö on auki päivittäin kello 11:00-19:30.
Ravintolapäälikkö Timo Hilska on valinnut yhdessä Pernod Ricard Finlandin aluepäällikko Pirre Pihlin kanssa sopivat viinit kahvilan maistuvien ruokien seuraksi.
- Jacob´s Creekin viinit ovat hyvin suosittuja asiakkaittemme keskuudessa. Ne sopivat ruokiemme kanssa yhteen ja ovat hyvästä laadustaan huolimatta kohtuuhintaisia, Hilska kehuu.
Cafe Piritan komea terassi on yksi sen vetonauloista. Terassilta voi katsella Tokoinrannassa kulkevia ihmisiä sekä ihailla Helsingin siluettia, terassilta näkyvät muun muassa Kansallismuseon ja Tuomiokirkon tornit. Kesälomalaiset voivat istua Piritan aurinkoisella terassilla aamukahdeksasta aina puolille öin asti ja hankkia väriä kasvoilleen. Seurustelujuomaksi terassille sopivat erinomaisesti kuplivat, esimerkiksi Henkell Trocken Piccolo tai Mumm Cordon Rouge.
Kaiken lisäksi Piritassa voi herkutella hyvällä omallatunnolla, sillä Cafe Pirittaa pyörittävän Oy Ursulan omistavat kuusi voittoa tavoittelematonta yhteisöä, muiden muassa Helsingin ensikoti ry ja Kansan Sivistysrahasto. Cafe Piritan tuotto jaetaan omistajien kesken.
Ruokalistat ja tietoja Piritassa järjestettävistä tapahtumista ja klubeista löytyy kahvilan kotisivuilta http://ursula.fi/piritta
Cafe Piritta Tokoinranta
Eläintarhantie 12
00530 Helsinki
p. 09 753 1732
Avoinna joka päivä kello 8-24
Kuvat: Patrik Rastenberger
