Pernod Ricard Finland viettää vastuullista vuotta 2011

15. helmikuuta 2011

Pernod Ricard Finland viettää vastuullista vuotta 2011

Yhteiskuntavastuuasiat ovat yhä suuremmassa roolissa meidän kaikkien arkipäivässä. Alkoholijuomayhtiönä vastuullinen toiminta on Pernod Ricardille erityisen tärkeää. Siksi vahvistamme linjauksiamme taloudellisissa, sosiaalisissa ja ympäristövastuukysymyksissä. Nostamme ne entistä keskeisemmäksi osaksi liiketoimintaamme.

Kevään 2011 aikana yhdessä koko konsernin henkilökunnan kanssa Pernod Ricard Finlandin väki koulutetaan yhteiskuntavastuuasioiden perusosaajiksi. Tämä hankkeen ensimmäinen osa huipentuu 23.5.2011 vietettävään Vastuullisuuden Päivään - Responsib'ALL Day. Tuona päivänä koko Pernod Ricard -konserni ympäri maailman keskittyy vastuullisuuskysymyksiin erilaisten aktiviteettien muodossa.

Pernod Ricardilla on pitkä ja monipuolinen historia yhteiskuntavastuuasioissa. Se alkaa vuodesta 1966, jolloin sekä luonnon että Jacques Cousteaun läheinen ystävä Paul Ricard perusti Les Embiez -saarelle valtamerentutkimuskeskuksen.

Siitä lähtien konserni on ollut aktiivinen paitsi ympäristöasioissa myös kohtuullisen alkoholinkäytön edistäjänä ja kestävän kehityksen kansainvälisten periaatteiden mukaisen kaupankäynnin edelläkävijänä.

Vuonna 2011 jatkamme siis tällä vastuullisella linjalla ja tuomme sitä lähemmäs jokaisen yksittäisen työntekijän arkipäivää. Tämän lisäksi jokainen Pernod Ricardin työntekijä omistaa jatkossa yhden työpäivän vuodessa pelkästään yrityksen yhteiskuntavastuuseen liittyville asioille.

Pernod Ricardin saavutuksia

ympäristöasioissa:

  • 2004: maailmanlaajuinen turvallisuus-, laatu- ja ympäristöohjeisto
  • 2006: kestävän kehityksen ohjeisto
  • 2008: ISO 14001 & ISO 9001

kohtuullisen alkoholinkäytön edistäjänä:

  • 1971: IREB, Institute for Alcohol Research
  • 2006: pulloihin varoitus raskaana oleville naisille

kestävän kehityksen kansainvälisten periaatteiden mukaisen kaupankäynnin edelläkävijänä:

  • 2003: Global Compact
  • 2007: Code of Commercial Communication