Salaperäinen Linnan booli
2. joulukuuta 2010
Kadottiko posti kutsusi Linnaan tänäkin vuonna? Me kehitimme oman versiomme legendaarisesta boolista. Kokeile - ja on kuin olisit ollut paikan päällä.
Linnan juhlissa on tarjottu boolia vuodesta 1949. Alli Paasikiven aloitteesta syntynyt resepti on pysynyt samana vuosikymmenestä toiseen, ja boolin ohje on tarkoin varjeltu salaisuus. Itsenäisyyspäivän vastaanotolla olleet vieraat ovat kertoneet, että booli on väriltään vaaleankeltainen ja sen mausta löytyy sitrus- ja greippihedelmän happokuutta ja ryhdikkyyttä. Kuvailujen perusteella kehitimme kaksi versiota Linnan boolista. Ensimmäinen niistä on maultaan perinteisempi, ja jälkimmäinen astetta modernimpi versio.
Linnan booli nro 1
(Noin 22 annosta, alkoholia noin 8,5 %)
0,75 l Arctic Elysée -kuohuviiniä
0,3 l Lapponia Lakkalikööriä
0,2 l Omenamehua
1,0 l Vissyä ja/tai makeutettua soodavettä (omena)
Sitruunamehua maun mukaan
Jäitä
Koristeeksi lakkoja
Kaada kaikki ainesosat kulhoon paitsi kuohuviini. Sekoita ja lisää sitruunamehua oman maun mukaan. Koristele lakoilla ja lisää kuohuviini juuri ennen tarjoilua. Voit myös käyttää koristeena jääkuutioita, joissa on lakkoja sisällä.
Linnan booli nro 2
(Noin 35 annosta, alkoholia 7,3 %)
0,3 l Lapponian Mustikkalikööriä
0,3 l Lapponian Puolukkalikööriä
0,75 l Swing Light Apple -siideriä
2,0 l Spriteä
Sokerilientä maun mukaan
Jäitä
Koristeeksi vaniljatankoja, mustikoita ja puolukoita
Kaada kaikki ainesosat kulhoon omenasiideriä lukuun ottamatta. Sekoita ja lisää sitruunamehua oman maun mukaan. Koristele. Lisää omenasiideri juuri ennen tarjoilua.
