Paahdettu juuressalaatti, pinjansiemeniä, chèvre-juustoa ja hunajakastiketta
Pääruoka, Lisäke, 4 henkilölle
Paahdettu juuressalaatti, pinjansiemeniä ja chèvreä
4 palsternakkaa
4 porkkanaa
1/2 juuriselleriä
1 fenkoli lohkoina
6 valkosipulinkynttä
3 rkl öljyä
2 rosmariinin oksaa
2 dl pinjansiemeniä paahdettuina
300 g chèvre-juustoa murennettuna
Toimi näin:
Kuori ja paloittele juurekset. Huuhdo niistä tärkkelys pois vedessä. Sekoita fenkolin, valkosipulinkynsien, öljyn ja rosmariinin kanssa ja levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita uuniin 225 °C:een 15–20 minuutiksi, sekoita välillä. Ota pois uunista ja laita juuresten päälle chèvre, pinjansiemenet ja kastike (ks. alla). Tarjoa heti.
Hunajakastike
3 rkl hunajaa
2 rkl dijonsinappia
1 sitruunan mehu ja kuori
1 dl rypsiöljyä
suolaa, pippuria
Toimi näin:
Sekoita nopeasti sauvasekoittimella, mausta suolalla ja pippurilla.
Juuressalaatti on hyvä kasvisruoka sellaisenaan. Se sopii myös lihan, linnun tai kalan lisäkkeeksi. Hunaja korostaa juuresten makeutta. Juuston happamuus ja sinapin voimakkuus antavat ruoalle potkua!
